torstai 28. marraskuuta 2013

Keskustelua puhelimessa

Langan
toisessa päässä
puhuu todellinen
Jeesus

värien asiantuntija,
oikeuden vartija

sillä kaikki
epäoikeudenmukaisuus
on maailman häneen
kohdistamaa
vääryyttä

hänen tekonsa
ovat pyhiä ja hyviä

hänen taiteensa
on Jumalan puhetta

hänen katseensa
katteeton lupaus
on oikeutettu
kauneutensa vuoksi

jokainen teko
on oikeutettu
sillä jäbähän
on pelkkää rakkautta

minä olen
vain eksynyt
musta lammas

nyt
loppuu
lätinät

katkaisen puhelun
elämä alkaa taas


keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Johtolanka

Mitä tulee sinuun
on perisyntini
kyltymättömyys

mutta tiedätkin
sen varmasti jo

ole hyvä ja jatka
salapoliisin
leikkimistä

minä keskityn
kaikessa rauhassa
salakavaliin
rikoksiini





sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Aloitus

Väkivaltainen 
marttyyri
tartutti ruttonsa
suloiseen
lemmen 
turistiin

vapiseva
väkevä
liha
syleili
lampun
hengen
miltei
hengiltä

tämän takia
pohjoisnavalla
kuoli
kuusisataa
auringonpalvojaa
sekä teini-ikäisen Jumalattaren
vinttikomerossa
piileksinyt yksisilmäinen kääpiö

jonakin päivänä
kirjoitan tästä kaikesta kirjan
ja kun se on valmis
heitän sen koirille

ensimmäinen lause menee näin:

olen varma, että elämässä on muitakin asioita kuin kärsimys




Toinen kysyy

Kaksi
runoilijaa
matkalla
makeaan
kadotukseen

toinen kysyy
mitä on rakastuminen

toinen kysyy
mitä on rakkaus

viistoon veistetyt sanat
ovat helppoja kuljetuksia
itsepetokseen

koskaan ei ole
perillä

seuraavalla
pysäkillä
odottaa
aina 
uusi
aave


tiistai 19. marraskuuta 2013

Rehellisin vastaus

Nyt tämä eltaantunut pöytälaatikkorunous
alkaa kyllästyttää jo itseänikin

no, pitihän se silti kokea

viikon päästä olen 24
se kuulostaa iältä jossa
seksi alkaa jo sujua

ja pahimmat
tuskailut on
takana

vaikka amputoidut
jäsenet säkenöivät
edelleen kasvukipuja

kerron ihmisille
paljon hauskoja vitsejä
olen kävelevä katastrofi
pelastan mielipahan
karnevalisoimalla oman
keskeneräisyyteni

perhe kannustaa,
isä ostaa mulle
kalliit lenkkarit
äiti ostaa mulle
kalliin mekon
vaikka on köyhä

isoveli sanoo
baarin pöydän yli
ehkä sä olet
tässä asiassa
kypsempi kuin minä

kun olen juuri neuvonut
miten parisuhde toimii
vaikka itse olen yksin
neljättä vuotta

tunteet eivät ole
enää hallitsemattomia
hirmumyrskyjä vaikka
luonnovoimia kylläkin

jumaloin itseäni edelleen
mutta mystiikka on poissa,
pelkkä omahyväisyys jäljellä

en tiedä missä olen
ensi kevään jälkeen
en tiedä missä olen
ensi vuonna

eikä asia ole enää
niin yksinkertainen
että se ratkeaisi kun vaan
soittaa freebirdin
kömpelöillä sointukuluilla

nyt pitäisi olla muutakin
sanottavaa maailmalle
kuin katsokaa mun persettä

vaikka
edelleen kerron
edesvastuuttomasti
pojille miten rakastan niitä
vaikka ehkä haluan
niiltä vain kosketusta

rehellisin ratkaisu
kaikkeen tuntuu olevan
sisäisen runotyttönsä raiskaaminen
harkitsevammaksi naiseksi

rehellisin vastaus
kaikkeen tuntuu olevan
mene metsään
ja kuuntele

äläkä usko
ikinä liikaa

ainostaan
sen verran
mikä on
sinulle
tarpeeksi.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Las Vegas

Neonvalojen hohteessa
katseesi on
villi ja lempeä.

Annan anteeksi kaiken
suutelen sinua
ja unohdan.